Yli 16 vuotta Inergia Lämpö Oy:n palveluksessa ollut Mika Järvenpää siirtyy uusiin tehtäviin Inergia-konsernin ulkopuolelle. Yhdeksän vuotta toimitusjohtajana toimineen Järvenpään tilalle ei rekrytoida uutta toimitusjohtajaa, vaan lämpöyhtiön toimintaa jatketaan Inergia-konsernin nykyisten resurssien turvin. Paulus Lepistö nimetään Inergia Lämpö Oy:n varatoimitusjohtajaksi 1.9.2023 alkaen ja hän toimii toimitusjohtaja Mika Järvenpään sijaisena syys-lokakuun ajan. Lepistö ottaa Inergia Lämpö Oy:n toimitusjohtajan tehtävän vastaan 1.11.2023 ja jatkaa Inarin Lapin Vesi Oy:n toimitusjohtajana.
Kaukolämpötoiminnan sujuvuuden kannalta Järvenpään porrastettu siirtyminen uusiin tehtäviin on tärkeää, jotta tietotaitoa saadaan siirrettyä mahdollisimman kattavasti.
Mika Järvenpään aikana yhtiö on tuplannut asiakasmääränsä, pitänyt huolta toimitusvarmuudesta ilman pitkiä katkoksia – sääolosuhteista huolimatta ja uudistanut lämpölaitoksia sekä kehittänyt niiden automaatiota.
”Olen viihtynyt Lämmöllä 16 vuoden ajan ja pidän työstäni edelleen. Olemme perheeni kanssa suunnitelleet muuttoa toiselle paikkakunnalle jo tovin ja nyt suunnitelmamme käyvät toteen. Jätän Lämmön toimitusjohtajan tehtävät hyvillä mielin kiitollisena kaikista kokemuksista monipuolisessa ja innostavassa työympäristössä. Kiitokset kaikille, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä vuosien saatossa” kertoo Mika Järvenpää yhteenvetona Inergia-vuosistaan.
”Kiitän Mikaa ansiokkaasta ja esimerkillisestä työstä, jota hän on tehnyt Inarin kaukolämpötoiminnan hyväksi viimeisen 16 vuoden aikana. Mika on ollut mukana ihan kaukolämpötoiminnan alkuajoista asti ja toiminta on saatu hyvin vakiinnutettua haastavassa toimintaympäristössä” kertoo Inergia Lämpö Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tommi Koskinen.
Lisätietoja
Paulus Lepistö, Inergia Lämpö Oy:n toimitusjohtaja 1.11.2023 alkaen, paulus.lepisto@inergia.fi
Tommi Koskinen, Inergia Lämpö Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Inergia -konsernin toimitusjohtaja, tommi.koskinen@inergia.fi
Inergia Lämpö Oy
Inergia Lämpö Oy tuottaa ja toimittaa kaukolämpöä kolmessa kylässä: Inarissa, Ivalossa ja Saariselällä. Kaukolämpöä tuotetaan pääosin biopolttoaineilla ja turpeella. Palvelemme asiakkaitamme kellon ympäri mahdollisissa vikatilanteissa.
Viimeisimmät kommentit